Kouvolan asuntomessut 2019 lähestyvät! Piha- ja valaistussuunnitteluni ovat tärkeässä vaiheessa ja etenevät hyvässä tahdissa. Kohta pääsen luomaan jokaiselle asiakkaalleni vielä uniikit yksityiskohdat heidän tuleviin puutarhoihinsa.

Olen saanut suunnitella neljä hyvin erilaista kohdetta: taiteellista, huvilamaista, nuorekasta ja jopa puutarhan kotipuutarhureille. Hienoa, että on vielä innokkaita pihalla touhuajia! Toiveina on ollut saada rentoutumispaikkaa, väriloistoa, luonnonmukaisuutta, ekologisuutta, helppokulkuisuutta ja –hoitoisuutta sekä valoja ja varjoja.

Pihat alkavat muuttua puutarhoiksi – paperilla vielä tässä vaiheessa, mutta näen jo selvästi, kuinka puutarhat valmistuvat asiakkaiden unelmien ja toiveiden mukaisiksi. Jännitys nousee, media alkaa kiinnostua, messut lähestyvät, taloja ja puutarhoja viimeistellään. Ennen kuin huomaankaan on jo messukesä!

Tsekkaa asiakkaitteni messublogit
http://taidekoti2019.blogspot.com/
https://aironhaave.wordpress.com/
https://meidanunto.wordpress.com/author/meidanunto/

Minun oma messublogini on www.tallisillalla.fi.

#asuntomessut2019 #kouvola #pihasuunnittelu #vihersuunnittelu #valaistussuunnittelu #puutarhasuunnittelu #kaunispuutarha #pihastapuutarha #kaunistakatseltavaa

 

Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa harjakaisiin! Anne Hasu ja Paavo Hakkarainen kutsuivat yhteistyökumppaninsa koolle, ei ihan perinteisen hernekeiton äärelle, vaan tarjolla oli grillimakkaraa ja salaattia sekä kahvit kääretortun ja muropiirakan säestyksellä. Väkeäkin oli talotoimittajalta, kaupungin messutoimistosta ja pari Paavon apulaista. Myös Elimäen Sanomien päätoimittaja Raija Anttila oli tekemässä juttua lehteen. Ylen tv-porukka kävi jo aamupäivällä haastattelemassa Annea ja Paavoa ja juttu tuli ulos Kymenlaakson alueuutisissa:

https://areena.yle.fi/1-4508954

Tämän upean kuvan ottaja, Paavon tuttu jonka-nimeä-en-nyt-muista, näkyy kuvassa :)

Kuvassa näyttäytyy hienosti Tallioja, jonka vedenpinta nousee huoltotöiden valmistuttua, sekä Tallisilta taustalla. Annella ja Paavolla on upeat maisemat. Pihasuunnittelussa näkymiä ei yhtään tulla peittämään, mutta tontin rajalle tulee pensaita hillitysti. Messualueen vihertyöt ovat taas jatkuneet kesätauon jälkeen.

Ollikaisten talo pystytettiin eilen 9.8.2018. Oulusta kolmella rekalla tuli päärakennuksen osat ja nyt ne ovat jo näin paikoillaan. Huikeaa, että nykyään talon rakentaminen on näin nopeaa.

Pääsisäänkäynti näkyy tässä oikealla.

Yläkerrasta näkyy Kymijoelle, mutta näkyykö alakerrasta, terassilta tai pihalta? Joki on tuolla puiden takana.

Autotallirakennus tulee vähän myöhemmin vielä etuvasemmalle.

 

 

Tilaa nyt asiantuntija valvomaan messupihan rakentamisurakkaa 950 eurolla (sis. alv.)!

Voit pyytää apua myös viherrakentamisen urakoiden kilpailuttamiseen, tarjouspyyntöasiakirjojen tekoon. Hinnat alk. 65 euroa/tunti (sis. alv.). Kohteesta on oltava asianmukainen vihersuunnitelma.

Vihervalvoja on viherrakentamisen ammattilainen. Hän edustaa tilaajaa. Hän valvoo mm. viherrakentamistyötä urakan alusta loppuun asti sovitussa ajassa ja sovitulla hinnalla. Hän valvoo, että työ tehdään asianmukaisesti.

Kokonaisurakan valvonta:

materiaalien laadunvalvonta

asianmukaisen viherrakentamistyön varmistaminen

työvaiheiden valokuvaus, dokumentointi ja raportointi

kasvien ja nurmikon kasvuunlähtökatselmus

takuuajankatselmus

#asuntomessut2019 #kouvola #pioneeripuisto #vihervalvonta #vihervalvoja #viherrakentaminen #pihatyöt #vihertahti www.vihertahti.fi

 

Alakategoriat

© 2018 Tallisillalla.fi Kaikki oikeudet pidätetään. Sivuston sisällöstä vastaa Vihertähti. Sivuston tekninen ylläpito sekä toteutus IT-Palvelut AtkShop